Cariba ja Logan
Cariban ja Loganin talo.
Alakerrassa keittiö, vessa ja olohuone.
Yläkerrassa kylppäri ja kaksi makuuhuonetta.
Simeonilla oli yliopisto vielä kesken, eikä hän siis muuttanut Cariban ja Loganin luo.
Simeon kävi kuitenkin kohtalaisen usein kylässä ja vietti pääasiassa aikaa Loganin kanssa.
Simeonin vierailut alkoivat kuitenkin vähentyä ja valmistuttuaan hän ei odotusten mukaisesti muuttanut Cariban ja poikansa luo. Cariba ja Simeon totesivatkin lopulta, ettei heitä oltu tarkoitettu pariksi.
Koulun ja töiden lomassa Cariba ja Logan matkustelivat paljon.
Twikkii-saaren hiekkarannoilla tuli löhöilytä
ja maisteltua ananas-yllätyksiä,
vanhoilla raunioilla poseeraamista unohtamatta.
Takemitzu-kylässä pelattiin mahjongia paikallisten kanssa
ja esiteltiin toivomuksia lähteelle.
Kolmijärvellä nukuttiin teltassa,
otettiin tukipyörityskisoja
ja laskettiin vuosirenkaita.
Matkailuun mieltynyt Cariba osti lopulta Twikkii-saarelta loma-asunnon.
Alakerrassa Loganin makuuhuone, tupakeittiö ja vessa. Tuvassa on myös vierassänky.
Toisessa kerroksessa on vessa ja makuu/olohuone
Samantha ja Sabrina matkustivat usein Twikkii-saarelle serkkunsa ja tämän pojan kanssa. (Logan kasvanut jo teiniksi)
Nelikko vieraili useasti aurinkoisella saarella nauttien lomastaan esimerkiksi talon uima-altaalla.
Sabrina
Sabrina rakennutti itselleen hieman erikoisen talon.
Alimmassa kerroksessa on makuuhuone, vessa ja keittiö.
Toisessa kerroksessa on vain olohuone. Loput kerrokset ovat tornia, jonka huipulla on kaukoputki.
Sabrina vietti pitkiä aikoja tornissa tutkien avaruutta ja kirjaten ylös havaintojaan.
Viulukin kuului edelleen Sabrinan elämään.
Voimme helposti arvailla, miten Sabrinalle loppujen lopuksi kävi.
Kyllä. Sabrina jakoi isänsä kohtalon. Oikeastaan hän oli jo kauan toivonut tulevansa napatuksi. Hän halusi tuntea toisen isänsä ja muutenkin saada enemmän selville alkuperästään.
Sabrina ei kuitenkaan saanut jäädä alukselle, joten hänet palautettiin muutamia tunteja kestäneen ajelun jälkeen.
Sabrina oli loppujen lopuksi kuitenkin Maan asukas ja ufot olivat ilmeisesti päättäneet, että myös hän saisi luvan antaa maailmalle yhden vihreäihoisen elämänalun. Sabrina ei pistänyt sitä pahakseen. Hän ei aikonut avioitua, mutta lapsi olisi kyllä kiva saada.
Andrew Carpenter.
Pieneen taloon lisättiin pieni huone Andrewille.
Andrewin kasvettua tarpeeksi isoksi Sabrina kertoi tälle ufoista, olennoista, jotka olivat samanlaisia kuin he. Tiedeinnostus jatkui kolmannelle sukupolvelle ja luultavasti myös Andrew aikanaan odottaa kyytiin pääsyä.
Samantha
Samanthan vuokra-asunto, joka kuuluu samaan taloyhtiöön kuin Caribankin asunto.
Alakerrassa vessa, olohuone ja keittiö.
Toisessa kerroksessa makuuhuone, kylppäri ja Samanthan koti-balettistudio.
Samantha oli siis löytänyt baletin. Hän kävi balettitunneilla ja harjoitteli kotona. Kovan harjoittelun tuloksena Samantha kehittyi ja sai entistä vaativampia rooleja tanssikoulun esityksissä. Samantha osallistui myös tanssikilpailuihin.
Samanthasta tuli ammattiballerina, joka pääsi esiintymään isollekin yleisölle.
Cheri
Cheri muutti isolle tontille, jonka pinta-alaa täyttää enimmäkseen jokin muu kuin talo.
Mökkerö sisältä.
Cheri lannoitti ja kylvi.
Hän huolehti kasveistaan kaiket päivät.
Cheri myös kalasti pihalla olevasta lammesta.
Cheri jutteli puille ja kylvämilleen kasveille. Hänen mielestään se paransi tulevien hedelmien laatua.
Cherin ensimäinen sato olikin menestys. Appelsiinit olivat lähes kaikki täydellisiä.
Omenoista
ja sitruunoista puhumattakaan.
Myös paprikat ja kurkut menestyivät Cherin huolehtiessa niistä.
Kerran, kun Cheri myrkytti inhottavia tuhohyönteisiä, tapahtui jotain.
Cheri koki muutoksen, muttei ollut siitä moksiskaan. Tämä olemus sopi hänelle oikein hyvin.
Cheri joi oikein mielellään omista hedelmistä puristettua mehua. Mitään muuta hän ei sitten viherismin kynsiin jouduttuaan syönytkään.
Cheri oli kuitenkin melko yksinäinen (jos kavien seuraa ei otettu lukuun).
Cheri kasvatti itselleen vihervauva Rosen.
Rose kasvoi nopeasti aikuiseksi.
Rosei ei ollut aivan yhtä kiinnostunut kasveista kuin äitinsä. Joskus Rose haaveili tavallisena ihmisenä olosta. Tavallisista tarpeista.
Rose soitti ennustajaeukolle, jolta osi antiviheriiniä.
Kun Cheri sai selville tyttärensä hankinnan, hän piti pienen puhuttelun. “Me emme koske tuohon. Onko selvä? Meidän kuuluu olla sellaisia, miksi meidät on luotu.” “Mutta sinähän olit alunperin ih…”, Rose aloitti, mutta Cheri vaiensi hänet jyrkällä katseella.
Niinpä Rose meni ja heitti lasisen pullon lampeen.
Pullo vajosi nopeasti pohjaan, eikä siitä puhuttu enää koskaan.
Cariba&Logan, Sabrina, Samantha ja Cheri&Rose kiittävät seurasta ja sanovat näkemiin.


























































Oih, vähän söpöä kun tuosta Cheristä tuli viherukko. En tiennyt tuollaistakaan voivan tapahtua! Tuossa kiitoksissa on kyllä virhe, eikös toisen Cherin pitäisi olla Cariba? Rosekin jäi kokonaan puuttumaan. Kuitenkin, pidin ekstrasta. Logankin vain komistuu.
Ohopsis. Sen siitä saa kun kiiruulla yrittää kirjoittaa. Rosen vois kyllä toisaalta laittaa tohon loppukiitoksiin, en nimittäin ollu ajatellukkaa sitä siihen (niin että ei se vahigos puutu).
Hyvä ku huomasit.