26.osa, Salaseuralaiset
Hei 25. 2010 anzelo
April menossa jälleen tapaamaan Salaseuran jengiä.
Erityisesti Raafaelia.
April pitää tietenkin valmistujaisjuhlat koko salaseuran porukalle.
Talon April jättää Janeten huostaan, kunnes Marcus vuoden päästä tulee.
April muuttaa omilleen.
Perhelounasta. Amy ei näköjään huolinut tulla mukaan.
Marcuksen syntymäpäivä.
Marcus sai nautintotavoitteen ja lähtee saman tien yliopistolle.
Marcus haaveilee pelisuunnittelijan urasta.
Kotona Floran synnytys alkaa.
Nelson Carpenter.
David Carpenter
Kaksoset tuottavat melko paljon työtä. Florankin tekisi mieli vähän töihin. Uraauurtava ihminen kun on.
Perhe tulee kuitenkin aina ensin. Mattikin on innoissaan kaksosista.
Yliopistolla Marcus opiskelee ahkerasti ja samalla pelailee tietenkin. Tulevaa ammattia varten täytyy tietää yhtä sun toista pelienmaailmasta.
Marcus myös opiskelee tarvittavia taitoja.
Marcus ei ole tainnut opetella kokkauspuolen taitoja.
Vahingosta kuitenkin viisastuu ja ruuanlaittokin alkaa sujua.
Naisrintamallakin menee hyvin.
Menee erittäin hyvin. Marcus ja Liisa.
Nelsonin ja Davidin synttärit.
David on menevä, toimelias ja leikkisä kaksonen.
Kuten myös Nelson.
Huolimatta työkiireistä Flora ehtii kyllä opettaa pojille elämässä tarvittavia asioita, kuten potallakäymistä.
Myös Floran on tullut aika kohdata kultaiset vanhuusvuodet.
Kaksosia jaksaa kuitenkin nostella ihan keveästi. Eihän sitä ikää nyt niin paljon vielä ole, kun on noinkin pienet lapset.
Yliopistolla Marcus joku tyttö on tullut pistämään Marcuksen rautoihin.
Miesparkaa lähdetään kuljettamaan limusiinilla, jolla on kulkenut myös April.
Marcus pääsee siskonsa tavoin osalliseksi salaseurasta.
Marcus ei kuitenkaan vietä yhtä paljon aikaa salaseurassa. Silloin tällöin vähäsen käy lueskelemassa kirjoja, joita ei kotoa löydy.
Siinä, olkaa hyvä.





























