15.osa, Perhe kasvaa
Lok 12. 2009 anzelo
Päivät kuluvat, eikä Eleonora ole vieläkään löytänyt haluamaansa työtä urheilun saralta. Vapaapäiviä piisaa, joten hän opiskelee mekaniikkaa, jota tällä uralla tarvitaan.
Viola on innostunut maalaamaan tauluja ja onkin tienannut teoksillaan jo jonkin verran.
Kerran sitten kaupungilla Eleonora tapaa Leimu-nimisen miehen, joka ekstroverttinä tuli noin vain juttelemaan.
Koska puhelinnumeroita ehdittiin vaihtaa, Eleonora saa kaiken aikaa olla puhumassa puhelimessa Leimun kanssa.
Eleonora kutsuu Leimun kylään ja näyttää heti kiinnostuksensa miestä kohtaan.
Leimu ja Eleonora vesisokkosilla.
Leimun yksi hyvä puoli on se, että hän tulee erinomaisesti toimeen Violan kanssa.
Leimun vierailut alkavat venyä yömyöhälle.
Ja lopulta yön ylikin.
Lopulta Eleonora pyytää Leimua muuttamaan luokseen ja mieshän suostuu.
Leimu on vakava ja toimelias skorpioni, joka tiedetavoitteisena haluaa hulluksi tiedemieheksi.
Eleonora ja Leimu saavat siirtyä päämakuuhuoneeseen ja piakkoin Eleonora tempaisee ja kosii Leimua.
Häitä juhlitaan lähipiirin voimin. Paikalle on kutsuttu Eliza ja Helli pesueineen.
Puoli vuotta häitten jälkeen alkavat sitten aamupahoinvoinnit. ”Olenkohan minä raskaana?” Eleonora ajattelee keksiessään selityksiä näille pahanolon aalloille.
Kyllä olet. Totuus paljastuu ihan pian ja Viola säntää innoissaan onnittelemaan tytärtään. Kohta saataisiin viides sukupolvi taloon.
Raskausaika menee leppoisasti ilman mitään erikoisia juttuja. Aamupahoinvoinnitkin jäävät melkein heti pois.
Eleonora löytää töitä tietenkin heti, kun saisi jäädä jo äitiyslomalle, joten vapaa-aikaa löytyy ja sitä käytetään lähinnä itsensä hemmottelemiseen.
Lopulta ne suunnilleen 9 kuukautta ovat menneet ja synnytyksen aika koittaa. Lapsukainen sai nimekseen Fred.
Isä tulee tervehtimään poikaansa. Eleonoralla on hauskaa seuratessaan Leimun lepertelyä.
Tässä jokseenkin tuttu näkymä. Äiti syö ja tuore isoäiti ruokkii pienokaista.
Leimu on asialla ja vaihtaa ihan mielellään vaipat.
Fredin synttärit.
Fred on siisti, menevä, toimelias ja vakava oinas.
Eleonora ja Leimu.
Eleonoran työt alkavat ja suunnitelmissa olisi ylentyä mahdollisimman nopeasti uran huipulle.
Viola opettaa Frediä potalle.
Kävely ja puhuminenkin kuuluvat opetuslistalle.
Eleonora alkaa taas rampata pytyllä. Ehkäpä siellä on toinen lapsi tulossa.
15. osa kiittää ja kumartaa.




























Lapsia lapsia lapsia…
Pitäiskö lopettaa tää turha kommailu, kun en mitään fiksua keksi?
Tausta on muuten kiva.