13.osa, Aika vain kuluu
Lok 3. 2009 anzelo
Janette on ottanut asiakseen opettaa Eleonoraa kävelemään nyt, kun Sofiaa ei enää ole.
Janette opettaa tyttärentyttärelleen myös potalla käymistä.
Viola puolestaan huolehtii puhepuolesta.
”Eikös sinun pitäisi leikkiä, eikä katsella kauhuelokuvia?” Janette vihjailee Elizalle, joka on löytänyt innostuksen elokuvien katselemiseen. Janeten mielestä Elizalle olisi paljon terveellisempää tehdä jotain muuta kuin istua illat tuijottamassa televisioruutua.
Koulutyötä Eliza ei ole kuitenkaan unohtanut ja tuokin usein näytille kokeen kympin numerolla varustettuna.
Arkea, Viola juttelee puhelimessa Hellille ja Janette laittaa iltaruokaa porukalle.
Viola hoitaa talossa nämä ns. ”miestenhommat”, koska talon ainut miespuolinen jäsen on Max.
Maxilla alkaa ikä näkyä karvapeitteessä, joka on hieman jo harmaantunut.
Eleonora.
Siskokset.
Eliza, Eleonora ja Max katselevat telkkaria.
Pihaan hommattiin uima-allas kaikkien yhteiseksi huviksi.
Viola, Eliza ja Eleonora iltauinnilla.
Voi ei. Janeten on aika nauttia kuolemandrinkkiä. Eikä hän ehtinyt edes koittaa uutta uima-allasta. Viola, Eliza ja Eleonora säntäävät kilvan pois uima-altaasta ehtiäkseen hyvästelemään Janettea.
Eliza sai perhetavoitteen.
Elizan haaveena olisi saada kuusi lapsista naimisiin.
Helli sai luvan jäädä Elizan seuraksi taloon.
Eliza ja Helli tulevat oikein hyvin juttuun ja heillä on samoja mieltymyksiä ja inhokkeja.
Eliza katselemassa elokuvaa keskellä yötä.
Eleonora menossa iloisena kouluun. Odotas vain kun vielä pari vuotta käyt koulua niin ei enää hymyilytä.
Läksytkin tulee tunnollisesti tehtyä.
Maxilla alkaa ikä painaa päälle, eikä se tee enää paljon muuta kuin makaile makuualustallaan.
Eleonora ui uima-altaalla vielä ennen kuin talvi ja lumi tulee.
Neitokainen on myös innokas haravoimaan loppusyksyn lehtiä.
Tosin usein lopputulos näyttää samalta kuin ennen haravointia.
Viola ja Eleonora katselevat jotain K13 jännityselokuvaa.
Mitäs mitäs. Yliopistolla tapahtuu.
Onko tässä nyt jotain tykästymisen suuntaista havaittavissa.
Kyllä. Sen ei käy kieltäminen. Eliza ja Helli ovat yhteisestä päätöksestä tulleet ulos kaapista.
Siinäpä se.





























En kyllä tajua, miksi nuo osat teksit ovat erikokoisella.
No en nyt jaksa ruveta sähläämään niitten kanssa.
Se on muuten outoa, kun ne ponkasee välillä isommiksi. Onneksi ei kauheasti häiritse.
No osaan siis. Täytyy tässä ensin mainostaa, että luin koko jutun polvillani lattialta.. Outoa. No kuitenkin. Eleonorasta tuli oikein nätti. Tosi suloinen pikkutyttö ja Elizakin on kaunis. Jotenkin arvasin heti porealtauskohtauksesta, että Hellillä ja Elizalla tulee jotain enemmänkin olemaan : ) Ikävää, kun Janette kuoli. Luulin ettei tämän rouvan aika olisi vielä pitkään aikaan, mutta toisinpas kävi.
Mutta hienoa, että tytöillä menee koulu hyvin ja olen varma, että Eleonora jatkaa samaa rataa muitten kanssa. Koeta nyt hoitaa sitä Maxia, että saa rauhassa elää loppuelämänsä : )
Jatkoa jälleen odotellen ja nyt ehkä vähän aiemmin käyn katsomassa : )
Nii. Ei ollu Janetella aiva yhtä pitkä elinaika ku Seanilla ja Sofialla. Johtuu varmaan siitä, ettei elämäntoive ehtiny toteutua ku vasta vanhuksena (se nimittäin vaikuttaa).
Oli pakko änkeä sukuun (ainakin) yksi tuollainen epähetero-liitto. : D Olis mun mielestä niin tylsää, jos koko ajan kaikki olis heteroja.
Niin kyllä oliskin tylsää, jos niitä nyt täytyy kymmenen sukupolvea seurata : DD Jep. Outoa, että se elämäntoive vaikutta… No, onneksi oli jo perijät siellä, vaikka eipä se kauheasti olisi Janetesta enää auttanut..